Ville, Ville, soitti mulle viimeyönä neljä aikoihin päissään. Luokan priimus, suosittu klisee, 10 minuutin kusipää jalat maassa, kädet useimmiten liimattuna jalkapalloon tai tytön lanteille, muttei pulloon. Aamulla mä luulin nähneeni unta mutta puhelimessa oli 3 viesti, Villeltä, keneltäpäs muultakaan. Se pyyteli käytöstään anteeks. Ei se mitään. Se otti esille yöllä meiän viimekesäset tsydemssit - meillä oli jotain. Totes, että harmi, kun meistä ei tullukkaan mitään, harmi. Niin, sitähän moni asia on - harmia. Mutta mä löysin jotain sellasta, jonka kans tuun paremmiin toimeen, paremmin kun kenenkään muun, jonku, joka ei oo niin täydellinen ja joku, jonka virheistä mä pidän. Joku, joka rakastaa mua takasin juuri sellaisena kuin minä olen (Bridget Jones-leffa... Oli pakko tehdä pikku lainaus.). Ja kieltämättä, se tuntuu perkeleen hyvätä.

Virheettömien ihmisten kanssa on vaikee elää, sen mä voin jo sanoa alkuelämäni perusteella, jonka oon viettäny pitkälle Pian ja Elinan kanssa mukaan ottaen myös naapurin Niilon. Pia oki niistä se enkeli, täydellinen tyttö blodeine pitkine paksuine kutreineen, jotka laineili sopivasti. Lopulta mä tajusin päästää siit, irti ja olla jäämättä roikkumaan, sillä se ois voinu vetää mut johonkin sellaseen mukaan, mitä en ois ikinä osannukkaan kuvitella. Pia oli mulle rakkaampi ku kukaan muu ja tais olla jopa niit ensimmäisiä ihastuksia, minkä oo nyt jälkeenpäin tajunnu. Oli. Nykyään se on samanlainen teini, kun moni muukin. Rysötää vaatekauppoja, vie ja pyytää rahaa, ei koskaan palauta mitään, juoksee pitkin Myllyä Koffin tarjouspäkki kädes ja pussailee eksiänsä - näin kärjistetysti. Sellanen mustakin olis tullu, ellen ois tajunnu, että se muuttuu pikkuhiljaa. Toisaalta, en mä tunne minkäänlaista syyllisyyttäkään sitä, että mä tavallaan annoin Piasta tulla sellasen, koska risteys tulee joskus väistämättä eteen ihmisille, jotka välittää liikaa toisistaan, ja sitten on pakko valita toinen suunta, kuni minkä se rakkain ihminen valitsee. Vaistoon on joskus luotettava, siihen 6. aistiin. Silti mä pystyn edelleen rakastamaan niitä muistoja, niitä hetkiä, jotka me vietettiin kynttilänvalossa istuen, salisuuksia kertoen, ja Pikku G:tä laulaen viidennellä luokalla. Viimeisinä hetkinä, kun me oltiin ystäviä. Naiiveja pikkutyttöjä.