Psy 4 de la Rime - Stone

Ripari tuntuu nyt lähinnä enää unelta, vaikka se oli viimeviikolla. Alkuviikko oli suoraan sanottuna aika paska - se oli enemmän totuttelemista siihen tiukkaan rytmiin. Sen rytmin kuitenki hajotti sirpaleiks perjantai-illan tsydemssit... Meille järjestettiin elämän punanen lanka, jota pitkin oli käveltävä - side silmillä. Aluks se pelotti ja sitten alko jo luottaan - itteensä, ja siihen joka sun vierellä käveli, ja katto ettet kompastu. Suojelusenkeli. Langan loppupää oli kauniisti soivaa Björkiä ja itkua. Sitä päivää en vaihtais pois. Se lähens mua ja Mariaa niin paljon, että mä en voi muuta kun olla kiitollinen. Björk sykki sisällä keuhkoissa ja itku poltteli simiä, kirveli niskaa Marian kyynelten valuessa sinne. Me oltiin yhtä, ehkä sen ainoan kerran.

Juhannus meni aika rauhallisesti keskustassa kullan kämpilä pienellä porukalla muutaman päkin kans. Oli sellanen "elämä kantaa!"-olo, joo, oltiin tosiaan kuolemattomii, mikään ei ois voinu hajottaa tunnelmaa - ei edes alhaalla kadulla kierivät juopot, jotka oli paremman puutteessa tunkemassa mulkkuaan viemärin kannen raoista sisään ja huutamassa, että ompa tää tiukka, PERRRKELE!! Mahtaa seuraavana maanantaina olla kaiken maailman klinikoilla jonot täynnä nenänvalkasijoita, joilla on hepeissänsä jotain häikkää... Mun kullan pikkusessa taas ei mitään häikkää ookkaan sitten tammikuun näkyny <;