Autoin eilen Samia sen huoneen laatikoihin pakkaamisessa. Siinä jeesusteipin, pahvilaatikoiden ja pölykerroksen lomassa soi mun puhelin ja yllätysyllätys, isähän se siellä! Voi luoja, että mä tulin pahalle päälle siitä puhelusta. Rakas tajus heti, mistä oli kysymys. Isä taas kerran yritti ostaa mut rahalla puolelleen ja mustamaalata äitiä mun silmissä. Lopulta mä purskahdin itkuun Samin syleilyssä, mutta sepä poika jakso kantaa mulle miljoonannenki nenäliinan, lohuttaa ja olla hetken irvailematta, mitä me normaalisti harrastetaan ihan molemminpuolisesti. Tietäsittepä, kuinka paha olo siitä tulee, kun oma isä pettää ja antaa jonkun ämmän manipuloida ittensä, tietäsittepä vaan.

Tänään on satanu koko päivän pienistä aurongon pilkahuksistaki ja sateenkaarista huolimatta. Me oltiin kävelemässä Samin uudesta kodista niiden vanhaan kämppään ja yhtäkkiä alko kuulua edestäpäin kamala humina. Kaatosadeseinämä vyöry meitä päin. Tajuttiin kuitenki juosta lähimpään porttikongiin katoksen alle sitten jo vähän kastuneina. Kaatosade vaan jatku ja kaduille alko muodostua pieniä puroja kunnes ne niistä kasvo isompiakin. Lopulta me päätettiin lähtee juoksemaan, mutta eihän siitä mitään meinannu tulla, ku naurettiin mahat kippurassa ja seisottiin keskellä lammen kokosta lätäkköä. Se oli taas niitä hetkiä, jota haluaa muistaa siitä kaikesta surkeudesta huolimatta. Mun kasvoille alkaa nytkin väkisin nousta suun tienoille sellanen veikee virnistys, enkä mä valehtele.