Sinkkuäidin tytär

This is...

2007-09-28T14:48:00+03:00

Mä pääsin yli isästä. En itekeny, kun se toi mulle lahjan eräänä syyskuun päivänä, jollon mulla oli syntymäpäivä.

...happy end.

Kyyneliin sotkeutunut muste.

2007-08-15T22:01:00+03:00

Itkettää kamalasti. Mä lähetin eilen isälle kirjeen ja tänään se kirjotti muutaman tekstarin mulle. Muutaman sellasen tekstarin, joilla ei ois pitäny olla mulle merkitystä, mutta niillä oli ja on. Koulussa huomaan usein vain hymyileväni, niinkun joku robotti, enkä niinkun ihminen. Emma sano tänään, että mun silmät on sammunu. Joku todelal näkee sen... Emma sano muutakin; Sillä on ehkä anoreksian alku tai loppu - kumpi nyt on parempi asia... Se on laihtunu kamalasti, se on kohta mun kokonen. Ennen, ennen muutosta se oli sellanen naisellisen muotonen, vähän kurvikas, ja kun se käveli, sen pylly keikautti aina enemmän oikeelle kun vasemmalle puolelle. Nyt sillä ei oo peppua mitä pyöritellä tai keikutella kävellessä tai tanssiessa, mitä se rakastaa tai ainakin rakasti, ennen. Tuntuu, että ennen oli kaikki paremmin, vaikka sillonkin oli muka ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ne oli niin pieniä nykysiin verrattuna. Laineista on kasvanu pikkuhiljaa kunnon aaltoja, jotka yrittää hukuttaa meidät ja vetää pohjaan. Se on helvetin pelottavaa, eikä auta yhtään, ettei osaa pukea päänsä sisällä vellovaa sanojen massaa paperille tai kankaalle maalaten väreinä. Luultavasti se sanojen sekalainen sillisalaattimassa olisi maalauskankaalla aika synkkää ja mintunvihreää. Mun on ikävä entistä, mutta Torey Hayden kirjoitti kirjassaan Tiikerin Lapsi tuntemuksistaan kirjoitettaessa ja lukiessa kirjoittamaansa; Hän tunsi kirjoittaessa jonkun kirjoittamansa ihmisen tunteita ja myöhemmin, kun hän sattumalta luki jotain kirjoittamaansa, hän ymmärsi, että voi tuntea ne samat tunteet uudestaan, mitä kirjoitettaessakin. Kaunis ajatus ja ennenkaikkea toimiva.

Varokaa hampuuseja!

2007-08-05T01:26:00+03:00

Mun toisen kerroksen ikkunasta näkyy tehdas, josta nousee savua pilviselle ja pimeelle taivaalle. Alkaa tuntua syksyltä pikkuhiljaa. Naapurit riitelee alakerrassa ja vasta joku kävi yläkerrassa kusella. Hassua miettiä tässä läppärillä istuessa, että muutaman viikon päästä puuttuu tuo kaikki. Meillä on osake myynnissä ja asuntoesittelyjä on ollu pitkin viikkoa. Joku saa kontolleen tän kämpän kirouksen seuraavana. Omat tavarat vähenee aina muutto muutolta ja tuntuu, että koti on kohta melkeen enemmän omassa matkalaukussa, kun jossain osotteessa tai kaupungissa...

Just the way i am.

2007-08-03T12:44:00+03:00

Ville, Ville, soitti mulle viimeyönä neljä aikoihin päissään. Luokan priimus, suosittu klisee, 10 minuutin kusipää jalat maassa, kädet useimmiten liimattuna jalkapalloon tai tytön lanteille, muttei pulloon. Aamulla mä luulin nähneeni unta mutta puhelimessa oli 3 viesti, Villeltä, keneltäpäs muultakaan. Se pyyteli käytöstään anteeks. Ei se mitään. Se otti esille yöllä meiän viimekesäset tsydemssit - meillä oli jotain. Totes, että harmi, kun meistä ei tullukkaan mitään, harmi. Niin, sitähän moni asia on - harmia. Mutta mä löysin jotain sellasta, jonka kans tuun paremmiin toimeen, paremmin kun kenenkään muun, jonku, joka ei oo niin täydellinen ja joku, jonka virheistä mä pidän. Joku, joka rakastaa mua takasin juuri sellaisena kuin minä olen (Bridget Jones-leffa... Oli pakko tehdä pikku lainaus.). Ja kieltämättä, se tuntuu perkeleen hyvätä.

Virheettömien ihmisten kanssa on vaikee elää, sen mä voin jo sanoa alkuelämäni perusteella, jonka oon viettäny pitkälle Pian ja Elinan kanssa mukaan ottaen myös naapurin Niilon. Pia oki niistä se enkeli, täydellinen tyttö blodeine pitkine paksuine kutreineen, jotka laineili sopivasti. Lopulta mä tajusin päästää siit, irti ja olla jäämättä roikkumaan, sillä se ois voinu vetää mut johonkin sellaseen mukaan, mitä en ois ikinä osannukkaan kuvitella. Pia oli mulle rakkaampi ku kukaan muu ja tais olla jopa niit ensimmäisiä ihastuksia, minkä oo nyt jälkeenpäin tajunnu. Oli. Nykyään se on samanlainen teini, kun moni muukin. Rysötää vaatekauppoja, vie ja pyytää rahaa, ei koskaan palauta mitään, juoksee pitkin Myllyä Koffin tarjouspäkki kädes ja pussailee eksiänsä - näin kärjistetysti. Sellanen mustakin olis tullu, ellen ois tajunnu, että se muuttuu pikkuhiljaa. Toisaalta, en mä tunne minkäänlaista syyllisyyttäkään sitä, että mä tavallaan annoin Piasta tulla sellasen, koska risteys tulee joskus väistämättä eteen ihmisille, jotka välittää liikaa toisistaan, ja sitten on pakko valita toinen suunta, kuni minkä se rakkain ihminen valitsee. Vaistoon on joskus luotettava, siihen 6. aistiin. Silti mä pystyn edelleen rakastamaan niitä muistoja, niitä hetkiä, jotka me vietettiin kynttilänvalossa istuen, salisuuksia kertoen, ja Pikku G:tä laulaen viidennellä luokalla. Viimeisinä hetkinä, kun me oltiin ystäviä. Naiiveja pikkutyttöjä.

Isovelihahmo edelleen etsinnässä.

2007-08-02T23:27:00+03:00

Autoin tänää Samia ja sen porukoita muuttamaan ja tutustuin samalla sen toiseen siskoo paremmin. Meillä oli loppuenlopuks aika hauskaa ja oon tavallaan kateellinenki Samille, että sillä on sellanen perhe, vaikkei se aina tuukkaan niiden kans toimee. Oon aina toisinaan kaivannu sellasta ylihuolehtivaa isoveljeä ja välillä on mielessä käyny sellanenkin vaihtoehto, että seurustelenkohan mä Samin kans sen takia, että se on luonnostaan sellanen ylihuolehtiva ja pehmee (muttei siltikään näytä sitä puolta kun harvoille ja valituille = siili piikkeineen), sellanen, jonkalaisena olisin omaa isoveljeäni halunnu pitää. Se tuntuu pelottavalta ajatukselta, mut aina se pelko kuitenki juoksee mua karkuun, koska tajuan, että en mä rakasta Samia niinkun veljeä, koska onhan mulla veli ja mä tiedän miten veljiä rakastetaan - sillä tavalla huomaamattomasti, ettei sitä yleensä ees sanota ääneen, eikä veljen kans käydä leffassa tietämättä leffan jälkeen, minkä väriset hiukset pääosan esittäillä oli hymystä puhumattakaan! Simpsonit me tänään sentään maltettiin leffassa kattoa ja mentiinki sen takia eturiviin, ettei innostuta liikaa (Siihen tilanteeseen nähden, että kaikki seuraa, mitä tapahtuu eturivissä, eikä valkokankaalla.).

Asiat vois olla huonomminki, vai mitä?

2007-08-01T19:00:00+03:00

Autoin eilen Samia sen huoneen laatikoihin pakkaamisessa. Siinä jeesusteipin, pahvilaatikoiden ja pölykerroksen lomassa soi mun puhelin ja yllätysyllätys, isähän se siellä! Voi luoja, että mä tulin pahalle päälle siitä puhelusta. Rakas tajus heti, mistä oli kysymys. Isä taas kerran yritti ostaa mut rahalla puolelleen ja mustamaalata äitiä mun silmissä. Lopulta mä purskahdin itkuun Samin syleilyssä, mutta sepä poika jakso kantaa mulle miljoonannenki nenäliinan, lohuttaa ja olla hetken irvailematta, mitä me normaalisti harrastetaan ihan molemminpuolisesti. Tietäsittepä, kuinka paha olo siitä tulee, kun oma isä pettää ja antaa jonkun ämmän manipuloida ittensä, tietäsittepä vaan.

Tänään on satanu koko päivän pienistä aurongon pilkahuksistaki ja sateenkaarista huolimatta. Me oltiin kävelemässä Samin uudesta kodista niiden vanhaan kämppään ja yhtäkkiä alko kuulua edestäpäin kamala humina. Kaatosadeseinämä vyöry meitä päin. Tajuttiin kuitenki juosta lähimpään porttikongiin katoksen alle sitten jo vähän kastuneina. Kaatosade vaan jatku ja kaduille alko muodostua pieniä puroja kunnes ne niistä kasvo isompiakin. Lopulta me päätettiin lähtee juoksemaan, mutta eihän siitä mitään meinannu tulla, ku naurettiin mahat kippurassa ja seisottiin keskellä lammen kokosta lätäkköä. Se oli taas niitä hetkiä, jota haluaa muistaa siitä kaikesta surkeudesta huolimatta. Mun kasvoille alkaa nytkin väkisin nousta suun tienoille sellanen veikee virnistys, enkä mä valehtele.

Kukapa ei pitäisi sukujuhlista?

2007-07-29T17:47:00+03:00

Me oltiin lauantaina miehenpuolikkaan kans sen siskon häissä ja sen siskon pojan kastajaisissa. Siellä oli porukkaan kun pipoa, eikä kaikki mitään mukavimpia ihmisiä, niinkun esimerkiks Samin setä, joka yritti kähmiä mua persuksista ja onnistukin kerran ja sen pappa taas oli löytäny toisesta suvusta juopottelukaverin, mikä vois joltain kannalta olla ilonenkin uutinen, ettei tarvii kuolla yksin, syntisenä ja puutteessa kun vaimo on kuollu ja maksullisiinkaan ei oo varaa. Viis tuntia me siellä jaksettiin olla, mikä oli sinänsä aikamoinen ihme, sillä voileipäkakku oli liian suolasta, makeet kakut loppu kesken ja mekään ei voitu juua edes yksiä Karhuja Samin isän nähden, vaan hoksattiin sitten mennä vessaan kokonaisen päkin kans ja tultiinhan me sieltä poiski - pahan hajusina. No, aurinkohan ei voi aina paistaa joka kolkkaan... Poislähettäessä Sami joutu kantaan mut parempivointisena sen parisataa metriä autolle, koska mä en enää pysyny pystyssä; varmaan osittain kaljan, kuohuviinin ja osittain jaloissa olevien isojen rakkojenki vaikutuksesta. Piikkarit ei oo mua varten.

Pullosta pullonhenki halajaa vessanpönttöön.

2007-07-26T15:46:00+03:00

Hiukset lepää olkapäillä sekasin edelleen ja aamuki on loppunu jo ajat sitte. Ne on edelleen liian lyhyet ja väärän värisetki vielä vaikka alta alkaa jo kuultaa kesän jäliltä omat blondit kutrit. Kuudelta alkaa Emman riparilla vierailuaika. Jos menisinki sinne nyrkkeilysortsit ja painijantoppi päällä hiukset sekasin; halaiskohan Emma yhtä lujaa mua sitten? Tottakai, tyhmä kysymys. Ei se välitä, eikä se oo yhtä maallinen ku liian moni muu. Sellasia ihmisiä on hyvä olla ympärillä, jos ite kuuluu niihin liian moneen muuhun mikä on harmillisen aikee myöntää aina toisinaan...

Illemmalla ois tarkotus nähä Samia. Mulle jäi ihme kyllä näinki pitkäks aikaa hyvä maku kielelle eilisestä. Yö tosiaan hoitaa hommasa. Se soitteli ja kyseli mua aamummala Peten pippaloihin, joka täyttää täysikäset perjantaina. Lauantaina taas on Samin siskon häät. Ehkä pitäs rajottaa, ettei tartte sinne mennä krapulas... Mä voin jo kuvitella mun valkomustan empire-linjasen mekon oksennuksen kuvioittamana ja monen muun päivän pilalla. Tosin ei mun mekon takia.

Yö hypnotisoi

2007-07-26T00:34:00+03:00

M: Ari Koivunen - Fuel for The Fire

Roikunko mä tahallaan Samissa? Se saa mut aina jotenki uudestaan koukkuunsa just ku sen ote on lipsumassa. Se saa mut rakastuun uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja...

Se tuli tänne kaheksalta ja lähti äsken. Kävin hyvästelemässä sen alhaalla meiän rapun eessä. Ulkona oli särmikkään viilee yöilma ja katulamput oli taas syttyny palamaan. Oli jotenki jo syksy ilmassa. Kulta selitti, miten se oli pienempänä Oskun kans ollu Oskun mökillä; ne oli menny kosken viereen pimeenä yönä ja sytyttäny nuotion. Se ehotti, et voitas ajaa joku päivä yhteen mukavaan paikkaan, jossa me ollaan monesti ennenki käyty ja otettas viltti mukaan, tai kakski, jos tulis kylmä. Istuttas siellä yö ja juteltas ihan mistä vaan, mistä vaan.

Itsekkyys

2007-07-25T16:20:00+03:00

Match Point-leffa oli kerrassaan yllättävä ennen lopputekstejä; Miten joku leikki omalla ja varsinkin muiden kolmen elämillä ja tanssahteli nuoralla eteenpäin putoamatta ainakaan päällisin puolin.

Kysymys onkin, että mitä ite tekisin seuraavaks. Tuntuu, että meidän liekki sammu ajat sitten ainakin mun kohdalta. Sähkö ja se sen sininen väreily puuttuu meidän väliltä. Mä turhaudun. Ehkä siitä, että Sami on niin tasanen, ei suutu, ei suututa, ei näytä intohimoa, ei omista mitään isompia unelmia. Se haluaa kerrostälokämpän tai pätkän rivitaloa sitten Isona, piereskelevän buldogin, pari muksua ja seksiä. Ja lauseen Rakastan sua muutaman kerran päivässä. Se riittää sille.

Elipä kerran muuan pari. He elivät pienessä rivitalon pätkässään meren rannalla hyvin onnellisina kahden lapsensa ja koiransa kanssa. Talo oli tiilinen. Autonkin he omistivat, mustan Toyotan, miehen valitseman. Piha oli hyvin hoidettu. Tosin pensasaita oli vähän rempallaan, sillä talon isännällä oli viimeaikoina ollut kovia migreenejä ja kaljakin oli maistunut lasten pleikkaria pelatessa. Keittiössä haisi juustopasta ja roskis oli viemättä. Lapset tekivät huoneissaan jotain ihan muuta kuin läksyjä. Olivat tulleet isäänsä. Poijatkin olivat jo viiden ja kahdentoista ikäisiä ja tajusivatkin maialmanmenosta jo jotain. Heidän isänsä kertoi heille jok'ikisenä iltana hänen nuoruustarinoitaan hänestä, ystävistään, varkauksista, tappeluista, huumeista... Ja lopulta hän kertoi pojille hänen ja vaimonsa rakkaustarinan ja lopetti sen, kun kyyneleet alkoivat valua pitkin poskia. Hän väitti pojille saaneensa roskan silmään, suukotti heitä poskille, petteli ja häipyi sulkien ovet perässään kodin siististi kaakeloituun vessaan. Isä mietti, kuinka voisi ajella uudella Harrikallaan vaimonsa kanssa ilman huolia pitkin merenrantaa jossain päi Suomea, ilman oman kotikaupunkinsa painostusta tällaiseen elämään. Ei hän tätä ollut halunnut ollessaan kuudentoista, tuntui kuin elämä olisi valunut sormein läpi. Mies nukahti paskalla istuessaan siihen paikkaan. Aamulla hänen karvaiseen perseeseensä oli jäänyt rinkan muotoinen soikio ja hän havahtui rymistelyyn oven takana. Pojat halusivat aamupesulle. Heidän isänsä urahti ja nousi. Hän katsoi itseään pelistä ja huomasi parran olevan ajamatta. Partakoneen suristessa hänelle muistuivat eilisiltaiset ajatukset mieleen. Isä pohdiskeli niitö vielä hetken ja totesi, että ilman poikiaan ja vaimoaan hänellä ei olisi mitään. Nuoruustarinoillakaan ei olisi merkitystä ehkä kenellekkään muulle niin plajon kuin pojille. Hänen pojilleenm joita hän rakasti enemmän kuin vastavahattua autoaan, tietenkin. Hänen elämänsä ei sittenkään ollut valunut hukkaan, hän totesi ajatuksissaan ja marssi keittiöön, jossa aamupala oli jo valmiiksi katettuna hänelle. Omalla paikallaan hän huomasi kuitenkin lapun, lapun jossa luki: " Hyvästi. ".

Tossa vaiheessa vaan ei enää sanota hyvästi. Ehkä mä nyt tajuan jotain siitä, ku jotkut väittäät, että noruus menee ohi, jos seurustelee. Sami suojelee mua kaikelta mitä se on ite jo kokeillu, ja todennu pahaks ja huonoks, se ei anna mun kokeilla mun mun omia siipiäni.
Meidän unelmat ei oikeen natsaa kohilleen, ja mä en oo ajatellu Samia ja Australiaa samassa lauseessakaan, enkä tosissani tulveaisuudessakaan. Mä oon liian hukassa itteni kans, että voisin seurustella toisen ihmisen kans antamalla kaikkeni, vaikka se kuin mua rakastais. Mä en rakasta yhtä paljon vaan plajon väehmmän, jos rakastankaan. Kiintymys. Rakkauden puutteesta huolimatta kiintymysken takia on vaikee päästää irti.